Skip to content

Rajattomat toiveet

3.12.2009
by

Tutkin HelsinkiMission sivuja etsiessäni eettistä joululahjaa ja päädyin toivomus.fi sivuille. Tällä sivustolla on vanhusten toiveita, jotka voi toteuttaa osallistumalla lahjoituksin. HelsinkiMission tarkoituksena on mahdollistaa inhimillinen vanhuus yksinäisille vanhuksille.

Kun luin vanhusten toiveita, ilahduin siitä kuinka moni toive on jo toteutunut. Mietin myös, josko osallistuisin osaltani keräykseen ja auttaisin edes yhden toiveen toteutumisessa. Liikutuksella ei ollut rajaa kunnes se vaihtui ihmetykseksi.. Sivustolla tulee esiin toiveita aina kävelyseurasta ja tietokoneavusta aina tutustumismatkasta Diorin muotihuoneeseen Pariisissa sekä jalkapallo-ottelun  seuraamista Englannissa.

Onko vanhustenkin kohdalla käynyt niin että vaatimukset kasvavat? Median luoma mielikuva mahdollisuuksista hämärtää todellisuuden tajun ja näin ollen vaatimukset kovenevat, aivan kuten täällä aiemmin pohdiskeltu lasten joululahjatoiveiden? Kaikki mahdollinen on saatava ja pyytää voi mitä vaan. Kun kuitenkin olisi tärkeintä keskittyä olennaisiin asioihin. Ymmärsin toivomus.fi sivuston tarjoava apua yksinäisille vanhuksille. Toki yksinäinenkin voi toivoa matkaa maailman ääriin, mutta eikö tärkeämpää olisi löytää seuraa ja apua sitä tarvitseville. Toiveet ja haaveet tuovat jaksamista elämään ja ponnisteluja niiden saavuttamiseen, mutta korvaako tässäkin määrä laadun?

Kun annetaan mahdollisuus apuun, saatetaan sitä käyttää vääriin tarkoituksiin, enkä tällä tietenkään tarkoita että tarkoituksella ja ettäkö Pariisin matka –haave olisi jotenkin väärä, vaan sitä että jos tuolla viedään mahdollisuus jonkun yksinäisen vanhuksen avunhuudolta, niin eikö se silloin ole väärin? Tai ainakin jotenkin epäeettistä.

Olisin myös mielelläni osallistunut toiveiden toteuttamiseen itse osallistumalla. Tarkoitan siis viemällä vaikka mummon teatteriin tai hankkimalla muuttoporukan vanhukselle muuttoon. Mutta miksi nämäkin toiveet vaativat rahallisen lahjoituksen? Pitääkö kaikki mitata rahassa ja tarvitseeko auttaminenkin hintalapun. Ennemmin antaisin aikaani, sitä kuitenkin luulisin yksinäisen vanhusksen eniten kaipaavan.

One Comment leave one →
  1. 11.1.2010 17.24

    Todella hyvästä aiheesta kirjoitettu juttu.
    Minusta on myös hienoa, että yhteiskunnan huonoista ilmiöistä puhutaan ja annetaan muille mahdollisuutta vaikuttaa toisten huonoon oloon. On selvää, että vanhukset ovat unohdettu ryhmä nykymaailmassa. He ovat siirtyneet pois työelämästä ja heitä ei ”enää tarvita”. Monilla ei ole ketään kenen kanssa viettää aikaa, kun sukulaisia tai tuttavia ei ole. Tämmöiset joululahja ideat ovat hyviä nimenomaan ideoina, mutta itsekin rupesin pohtimaan toimivatko ne käytännössä?
    Ideasi toiveisiin osallistumisesta kuulostaa paljon houkuttelevammalta kuin rahan anto. Siitä kun ei aina loppujen lopuksi tiedä mihin oma lahjoitus menee. Kun olisi fyysisesti näkemässä toiveen täyttymistä, olisi se paljon palkitsevampaa, kuin rahan jakelu. Monilla on tietenkin omat isovanhemmat kenelle aikaa kuluu, mutta luultavati monet isavanhempansa menettäneet voisivat osallistua tämänkaltaiseen toimintaan.
    Raha on helppo tapa osallistua johonkin hyvään. Annoit esimerkkejä mitä vanhukset ovat toivoneet. Ihmettelen myös kovasti tällaisia ”suuria toiveita”, luulisi että yksinäinen ihminen haluaisi seuraa- eikä pakomatkaa muualle. Ehkä tämä on jonkinlainen ilmentymä nykymaailmasta. Eikä riitä enää, että annetaan nälkäiselle ruokaa ja asunnottomalle katto pään päälle? Aina ehkä halutaan vähän enemmän kuin mihin olisi tarvetta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: