Skip to content

Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään!

19.2.2010
by

Viikko alkoi kannaltani harmillisesti. Tietääkseni en ole päässyt missään muodossa Googlen viime tiistaina lanseeraamaan karttapalveluun. Ystäväni kyllä kauhistelivat Facebookissa, kuinka heidät saattoi selkeästi tunnistaa kuvista. Eräs ystäväni valitteli Facebookin välityksellä, että hänen lähettifirmansa auto oli niin selkeästi tunnistettavissa, ettei hänen henkilöllisyydestään voinut jäädä pienintäkään epäselvyyttä.  Työkaverini harmitteli, kuinka hän näytti äitiään vanhemmalta siinä kotitalon pihalla.

Eipä ehtiny montaa päivää kulua, kun jo ensimmäiset kuvat poistettiin palvelusta ja rikostutkintaa alettiin laittaa vireille. Keskustelua aiheesta tuntui riittävän eri medioissa, puolesta ja vastaan. ”Loistava palvelu, jonka avulla voi esimerkiksi tutustua matkakohteeseen etukäteen” sanovat toiset, ”hirveää ja rikollista salakatselua” parkuvat toiset. Nimimerkillä tiedotusvälineiden asenne,kyseli, miksi Helsingin Sanomat ovat ottaneet niin negatiivisen asenteen Googlen palveluun. Sitä pohtiessa tulikin mieleen, etteihän tämä edes ollut mitenkään ”uusi” palvelu, minkä Google lanseerasi. Ainakin kovalla hypellä asuntomarkkinoille pari vuotta sitten pyrkinyt Igglo kuvasi kymmeniätuhansia kiinteistöjä mitään sen kummempia lupia kyselemättä. Pieni tarkistus asian tiimoilta ja niinhän se olikin, että Helsingin Sanomat, osti Igglon ja liitti sen osaksi Oikotie-palveluaan.

Oikeastaan enemmän kuin itse street view -palvelu minua askarruttaa taas traditionaalisen median rooli. Porttikongiin kuseskeleva juoppo poliisiauton kyydissä on arkipäivää ainakin Helsingissä. Kukaan ei kiinnittäisi asiaan suurempaa huomioita, ilman iltapäivälehtien

parkua ja numeron tekoa asiasta. Luultavasti juopon kuva piirtyisi verkkokalvoillemme juuri niin terävänä kuin itse palvelussakin ellei sitä joku rummuttaisi. Lisäksi näköjään ainakin eräät vähemmistöjä sietämättömät tahot ovat pyrkineet käyttämään ja tulkitsemaan street view:n kuvia tarkoitusperiään edistävään toimintaan.

Voisikohan kuitenkin olla mahdollista, että suurelle osalle netin käyttäjistä street view -toiminto on aika herttaisen yhdentekevä. Toivottavasti ne, jotka palvelua käyttävät, saavat siitä aitoa iloa ja apua reitin hahmottamiseen tai lomakohteeseen tutustumiseen ennakolta. Itse käytin street viewtä niinkin eksoottisesti, että opastin erästä maahanmuuttajataustaista nuorukaista, kuinka löytää Kallioon Ensimmäiselle linjalle suomen kielen kurssille.

Ja hei te, jotka etsitte itseänne street view-palvelusta  ja olette tyytmättömiä löytämäänne kuvaan, joka ei vastaa mielestänne todellisuutta, joka on tietenkin kaikin puolin kauniimpi ja kunnollisempi, kuvat saa poistettua!

Voisikohan Google lanseerata palvelun, jolla kaltaiseni miehet, joille ei koskaan tapahdu mitään, voisivat ostaa hiukan jännitystä ja katu-uskottavuutta itselleen. Olisin melkein valmis maksamaan, jos olisin tunnistettavasti juovuksissa Kalliossa sijaitsevan Thai-hieronta paikan välittömässä läheisyydessä. Olisinko silloin jotain?

2 kommenttia leave one →
  1. 22.2.2010 16.49

    Hmm, hassua, miten tulkitset HS:n uutisoinnin negatiivisuudeksi. Eihän HS itse asiassa ole esimerkiksi pääkirjoituksessa ottanut asiaan kantaa, vaan kertonut uutisissa esimerkiksi tietosuojavaltuutetun kannanotoista ja rikosilmoituksista. Ainoa mielipiteellinen kirjoitus on toimittajan uutisanalyysi street viewstä, jossa hän erittelee sitä, mitä Suomen laki ko. palvelusta sanoo. Käytännössähän laki ei tuota kuvaamista estä. Toinen asia, miten ihmiset tuohon ovat reagoineet. Google ilmeisesti katsoi, että riski on pienen arvostelun arvoinen.

    Google poikkeaa Igglosta siinä, että Google pyrkii tekemään ihmisistä tunnistamattomia eikä pyri yksilöimään talojen omistajia esimerkiksi myyntitarkoituksessa. Tietosuojavaltuutettuhan totesi vuosi sitten, että kiinteistövälitysyhtiö Igglon ei pitäisi ilman lupaa kuvata omakotitaloja sivulleen. Igglo kertoi tuolloin kuvanneensa omakotitaloja erehdyksessä. HS tosiaan osti sittemmin oikeudet Igglon palveluun Suomessa.

    Mutta ehdotus katu-uskottavien kuvien palvelusta on hauska! Nythän jo on mahdollista saada tyttöystäväkännykkäpalvelu, joka vastaa puolestasi tyttöystävälle. Muistaakseni Nyt-liite sitä taannoin testasi: Kävi kuulemma köpelösti;)

  2. 22.2.2010 17.17

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä , että erilasiet mediat pursuivat Google-kohusta , kirjoitettiin paljon sekä puolesta että vastaan ja tietosuojeluvaltuutetun puhelinlinjat kävivät kuumina. Yhteydenottajat olivat sitä mieltä , että Google oli rikkonut kotirauhan kuvaamalla niinkin intiimejä asioita kuin oma auto , lasten leikkivälineet ja kesämökki.

    Vaikka itseänikin jäi mietityttämään tietokirjailijan Petteri Järvisen (mtv3.fi ) kiteytys , jonka mukaan kodistaan ulos astuva ihminen on vapaa saalis medialle eli häntä voidaan kuvata ja kuvat voivat levitä nettiin , eikä sille nykymaailmassa voi mitään ; silti ensimmäisenä rupesin pohtimaan palvelun hyötykäyttöä opetuksessani. Sinä käytit palvelua oivana tienneuvomisvälineenä , minä taas yritin ammentaa palvelusta uutta motivoivaa välinettä englannin tunneille.

    Ningin vinkkiverkossa pyöriikin jo Google Maps Street View Kouluun ryhmä, mutta toistaiseksi se on keskittynyt vinkkeihin biologian ja maantiedon opetuksessa. Omalta osaltani olen jo käynyt oppilaitteni kanssa Venosassa, Italiassa , kävellyt kaupungin katuja , bongannut tuttuja nähtävyyksiä ja katsonut ystävyyskouluamme.
    Oman , koulumme henkilökunnan ( heidän luvallaan ) ja koulumme kotikuvat olen etsinyt ja niiden avulla harjoiteltiin omistuspronominit : my home , my red car ( joka onneksi näkyi pihallamme ) , his home ( rehtorin ) , her home ( keittäjän ) , our school , your neighbourhood jne.
    Jokaisessa palvelussa on hyvät ja huonot puolensa. Minua Googlen näkymissä harmittaa eniten se , että Buckingham Palatsia emme pääse katsomaan. Enkä usko Googlen selitykseen teknisistä ongelmista kuvausautossa pätkääkään.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: