Skip to content

Salasana-arpajaiset

30.3.2010

”Iltalehden tietojen mukaan yli 120 000 nimeen yhdistettävää suomalaista käyttäjätunnusta ja salasanaa päätyi vääriin käsiin maanantaina. Nimen, käyttäjätunnuksen ja salasanan lisäksi listalta löytyy myös jokaisen tunnuksen sähköpostiosoite. Joukossa on muun muassa useiden poliisien tietoja, sekä eduskunnan osoitteita.” Iltalehti 22.3.

Olen yksi voittajista Älypään salasana-arpajaisissa. Käyttäjänimeni, salasanani ja sähköpostiosoitteeni ovat siis vuotaneet ties minne, eikä minulla ole aavistustakaan, kenen käytössä käyttäjätietoni ovat. Tuntuu jokseensakin karmivalta. Onneksi kuitenkin olen ollut edes kerran internet-elämässäni kaukaa viisas ja  näistä tiedoista ei voi nimeäni selvittää. Paitsi salasanastani. Siitä salasanasta, jolla olen vuosikaudet kirjautunut kaikkiin mahdollisiin internetpalveluihin.

No, ei mennyt erityisen hyvin toisillakaan. Iltasanomien verkkolehdessä julkaistiin tiistaina 23.3. kymmenen yleisintä Älypään käyttäjien salasanaa. Listan kärjessä komeili yksinkertaisesti salasana, 419 käyttäjää oli ajatellut kyseisen sanan suojaavan profiiliaan riittävästi. Listalla toisena oli erittäin kimurantti numerosarja 123456. Listalta löytyi myös salasanat perkele, johanna sekä älypää.

Ilmeisesti suomalaisille ei ole tullut vieläkään oikein selväksi, millainen on turvallinen salasana. Tai ehkä kyse on ennemminkin siitä, ettei kukaan usko siihen vaihtoehtoon, että juuri minun käyttäjätietoni voitaisiin varastaa. Kaikkihan meistä ovat kuulleet litanian sääntöjä, joilla turvallinen salasana laaditaan: suuria ja pieniä kirjaimia sekaisin, numeroita, ei sanakirjasta löytyviä sanoja…

Tuhannet suomalaiset ovat varmasti kuluneen viikon aikana pohtineet sitä, mitä varastetuilla käyttäjätiedoilla voidaan saada aikaan. Sain itsekin kahlata lävitse kymmenittäin erilaisia internetpalveluja salasanan vaihtamisen merkeissä. Kiittelin kyllä omaa älykkyyttäni käyttää samaa salasanaa kaikkialla. Keksin liudan uusia salasanoja, jotka ovat toivottavasti turvallisempia kuin entinen. Kun vain vielä muistaisi ne kaikki.

5 kommenttia leave one →
  1. 2.4.2010 18.15

    Itse koen ongelmaksi sen, että nykyään salasanoja, pinkoodeja ties mitä on niin tuhatmiljoonaa. On tietoturvariski käyttää samaa salasanaa ja tunnusta monissa eri palveluissa, mutta let’s face it, kuka jaksaa muistaa aina uudestaan ja uudestaan uusia tunnuksia ja salasanoja.

  2. 19.4.2010 12.48

    Salasanojen ja tunnuksien vuoto on toki ikävää, mutta itseäni ainakin rauhoittaa tieto, että itselleni todella salaiset asiat ovat vielä erillisten turvatunnusten takana.

  3. 28.8.2010 17.41

    Ei ollut helppoa muistaa bloginkaan salasanaa. Aikani näprättyäni ja salasanarepertuaariani kokeiltuani onnistuin. Voi olla, että kirjoitan ensi kerralla ainakin turvakysymyksen luentomuistiinpanoihini😉. Montakohan kertaa ihmiset kirjautuvat eri palveluihin uusilla ja jälleen uusilla käyttäjänimillä ja salasnoilla kun vanha, olemassaoleva, on auttamattomasto hävinnyt unohduksiin ihan itseltäänkin?

  4. 11.10.2011 12.11

    Salasana viidakon uumenissa jälleen tänäkin aamuna taistelin. Olen ollut ”taikaponia” fiksumpi jo luodessani salasanoja ja niinpä minulla onkin jokaisessa palvelussa eri koodit jne! No joo… ongelmakseni on muodostunut se, etten mitenkään pysty muistamaan 20-50 erillistä salasanaa sekä siihen päälle vielä eri palveluiden käyttäjätunnuksia jotka myös vaihtelevat sähköpostiosoitteesta, asiakastunnukseen, puhelinnumeroon tai ihan vaan palveluntarjoavan määrittelemään tunnukseen. Minulle on käynyt pari kertaa niinkin etten ole muistanut kumpaakaan tarvittavista tiedoista jolloin uuden salasanan tilaaminen on tehty mahdottomaksi. Olen pyrkinyt välttämään tarpeettomia sählöisiä viestimiä mutta se on nykypäivä mahdotonta. Kaikki tieto on siirtynyt verkkoon ja näiden edellä mainittujen tunnusten taaksi. Tietoyhteiskunnan myötä olen joutunut takaisin vanhaan hyväksi (ja huonoksi) havaittuun menetelmään eli kirjoittamaan tunnukset lapulle jota ovelana säilytän tietokoneen näppäimistön alla… Eli minä ja lukuiset tunnukseni eivät ole millään lailla turvassa jos joku kotoani tämän tunnus-lapun kavaltaa. Mut hei: palveluntarjoajien mielestä olen hyvin varustautunut näiden kymmenien tunnusten avulla😉

  5. 7.11.2011 9.17

    Jaan saman kokemuksen muiden vastaajien kanssa, salasanojen muistaminen on tuskaa, jos ei ole älynnyt kehittää jotain hienoa logiikkaa…Itselläni on joka kerta myös WordPressiin kirjautuminen ongelmallista. Harvoin käytettynä sivuston salasanan muistelu muuttuu painajaismaiseksi arvailuksi. Yleensä vapaa-ajalla käytetyt sähköpostipalvelinten salasanat muistaa, mutta töissä olevat ovat taas asia erikseen. Lisäksi on vielä ipadin id-tunnukset ja apps storen tunnukset…Nolona myönnän, että on pakko ollut laittaa lista käyttämistäni tunnuksista, hiirimaton alla, koneen vierellä. Helppoa kuin mikä, jos haluaisi tutkailla mitä kirjoittelen. Onneksi asiani ei ole kovinkaan salaisia, mutta silti tuntuisi aika kurjalta, että jokin henkilökohtainen kirjoittelu voisi vuotaa julkisuuteen… Ehkä käytän tästä pelästyneenä aikaani, jonkin pistämättömän salasana-koodiston luomiseen. Tai sitten en…

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: