Skip to content

NUORET JA NAAMAKIRJA

24.11.2010
by

Marraskuun ensimmäisellä viikolla 2010 sosiaalista mediaa koskevana uutisaiheena on ollut se, miten yhteisösivusto Facebook vuotaa tietoja mainostajille ja miten huolimattomasti suojaa käyttäjiensä yksityisyyttä. Pahimmillaan verkkopalvelujen käyttäjistä on mahdollista saada tietoon jopa seksuaalinen suuntautuneisuus. Suomessa Facebook-palveluja käyttää noin 1,3 miljoonaa henkilöä ja puoli miljardia koko maailmassa.

 Helsingin Sanomissa 1.11.2010 ilmestyneessä kommentissaan ”Ihmiskoe yksityisyydellä” Olavi Koistinen kirjoittaa, että Facebookissa julkaistu materiaali ja tieto yhden yrityksen hallussa on ”piripintaan täytetty happotynnyri”. Koistinen muistuttaa, että Facebookia on kritisoitu siitä, miten käyttäjät sotketaan epämääräisen sissimarkkinoinnin välikappaleiksi. Hän kritisoi myös Facebookin perustajaa Mark Zuckerbergia ja väittää, ettei Zuckerberg suhtaudu käyttäjien tietosuojaan riittävällä pieteetillä, vaan hänellä on asenneongelma. ”Tiedon jakaminen Facebookissa muille on todella helppoa. Sen sijaan toiminnot, jotka liittyvät tiedon jakamisen rajoittamiseen, ovat todella surkeita”, kiteyttää Koistinen.

 Mediakasvatuksellisesta näkökulmasta heräsi mielenkiintoni opettajana. Miten mahtavat Facebookin tietovuotoihin suhtautua lukio-opiskelijani, joista valtaosa on luonut profiilinsa Facebookiin? Miten varovaisia tai huolettomia he ovat sosiaalisen median parissa? Ovatko he tulleet todella ajatelleeksi, mitä he itsestään, perheestään ja ystävistään julkaisevat Facebookissa? Päätin keskustella kolmen äidinkielen ryhmäni kanssa, joissa opiskelijoita on yhteensä viitisenkymmentä. Opiskelijat ovat 16–17-vuotiaita ja heistä enemmistö on poikia.

 Yhteisen keskustelun pohjaksi luimme Helsingin Sanomissa 1.11.2010 julkaistun jutun ”Facebook-arvostelu yltyy taas”. Se käsittelee Facebookin tietosuojaongelmia, yritysmainontaa ja Facebookissa olevien sovellusten kautta tapahtuvaa tietovuotoa käyttäjistä.

 Opiskelijoistani suurin osa ei ottanut tietovuotoriskiä kovinkaan suurena ongelmana. Jotkut olivat tosin sitä mieltä, että on tahoja, jotka voivat käyttää hyväkseen vääriin tarkoituksiin joitakin julkaistuja tietoja. Joku voi esimerkiksi julkaista ilman lupaa omissa nimissään jonkun toisen kuvan, johon hänellä ei ole lupaa. Myöskään Facebookin mainonnan avulla saama taloudellinen hyöty ei häiritse juurikaan opiskelijoitani. He painavat raksin muotoista painiketta mainoksessa, mikäli eivät halua sitä nähdä.

 Opiskelijani ovat varsin hyvin tietoisia siitä, millaisia kuvia tai juttuja he Facebookissa yleensä julkaisevat. He tuntuvat olevan varsin varovaisia. Joillakuilla on kuitenkin ikäviä kokemuksia esimerkiksi siitä, että heidän ystävänsä ovat julkaisseet kuvia, joissa he ovat sellaisissa tilanteissa, joissa eivät haluaisi esimerkiksi vanhempiensa heitä näkevän. Juttujen aiheet, joista he kirjoittavat kavereilleen, ovat yleensä lähinnä yleisluonteisia kuulumisia.

 Facebookin uhkiksi opiskelijani mainitsevat mm. virukset, kuvien uudelleen julkaisun jossakin muussa yhteydessä, nettikiusaamisen, pedofiilit, jotka haluavat lyöttäytyä kavereiksi sekä oudot tyypit, jotka ehdottelevat uhkaavilta tuntuvia asioita. Uhkana opiskelijat pitävät myös sitä, että jossakin myöhemmässä elämänvaiheessaan he saattaisivat katua tai hävetä jotakin, mitä Facebookissa aikoinaan ovat julkaisseet. Kukaan ei kuitenkaan pitänyt uhkana sitä, että heillä saattaa olla jopa 500 Facebook-ystävää ympäri maailman, vaikka he eivät ehkä edes tunne kaikkia! Luottamus omaan arviointikykyyn tai hyväksymiinsä kavereihin on siis varsin vahva.

 Facebookin hyviksi puoliksi opiskelijani mainitsevat sen, että voi helposti ja vaivattomasti jutella ystävien kanssa ja esitellä kuvia muille. Tärkeä asia Facebook on heille sosiaalisena foorumina myös siksi, että he kokevat pysyvänsä nuorten maailmassa ajan tasalla eivätkä jää ulkopuolisiksi heille merkityksellisissä asioissa ja tapahtumissa. Erityisesti pojat mainitsivat Facebookin vahvuudeksi myös pelit, kuten Wampire Warsin.

Muutamalla opiskelijalla ei kuitenkaan ole Facebookissa profiilia. Syyksi he antoivat yksityisyyden suojelun. He eivät yksinkertaisesti halua jakaa kuviaan, ajatuksiaan eivätkä yksityiselämäänsä verkossa. He eivät myöskään koe jäävänsä paitsi mistään sellaisesta, joka olisi olennaista heidän sosiaalisessa elämässään. He eivät kaipaa tietoja mahdollisista tapahtumista tai bileistä, eikä heillä ole tarvetta luoda verkon välityksellä laajaa ystäväpiiriä.

 Keskustelumme lopuksi opiskelijani kysyivät minulta: ”Opettaja, oot sä Facebookissa?” No, tuota noin… en ole. Ja miksi minä opettajana en sitten ole Facebookissa? Tähän päivään mennessä minulla ei ole ollut tarvetta jakaa yksityisyyttäni laajemmalle kuin läheisilleni ja ystävilleni. En tunne myöskään jääväni paitsi mistään merkittävästä. En välttämättä kaipaa 500 verkkoystävää, joista suurinta osaa en edes tunne henkilökohtaisesti. Minulle riittävät tosielämän ystävät. Helsingin Sanomissa julkaistun Facebookin tietosuojavuotoa koskevan jutun luettuani en myöskään tunne olevani täysin modernista kehityksestä jälkeen jäänyt muinaismuisto vaan ehkä vain ennakkoluuloinen mutta yhä kehityskelpoinen ihminen. Opettajan näkökulmasta katsottuna Facebook saattaa olla yksi sosiaalisen median pedagogisista sovelluksista, mutta olen sitä mieltä, että käyttäjien tietosuoja pitää olla silloin turvattu huomattavasti paremmin kuin nyt.

One Comment leave one →
  1. 27.11.2010 12.21

    Media ja erityisesti internet muokkaa jo vuorokausirytmiämme. HS 27.11.11 Erityisesti nuorten univelka kasvanut: Netti vähentänyt nukkumista. Dosentti Matti Rimpelä Tampereen yliopistosta niemää unenpuutteen jo kansanterveydelliseksi riskiksi. Unenpuute vaikuttaa aivojen toimintaan ja aiheuttaa keskittymiskyvyttömyyttä, levottomuutta ja masennusta. Aikaisemmin suomalaisia vaivasivat selkäsairaudet, nyt riskissä ovat aivot. Varsinkin nuoret kärsivät unen puutteesta. Suurimmat valveilla pitävät syyt ovat internet ja televisio. Ei malteta ryhtyä nukkumaan, kun jotain on kesken ohjelmassa, sosiaalisessa mediassa tai pelissä. Kouluterveyskyselyn mukaan yli kolmasosa lukioikäisistä menee arkisinkin nukkumaan klo 23 jälkeen. Noin neljäsosa nuorista kertoo netin aiheuttaneen ongelmia vuorokausirytmiin. Kahdeksas ja yhdeksäsluokkalaisista yli 10% viettää ruutuaikaa yli neljä tuntia päivässä. Hesarin artikkelissa lukiolainen piti viikon ajan päiväkirjaa ajankäytöstää. Suurin osa päivittäisestä vapaa-ajasta kului pelien, sosiaalisen media ja television äärellä. Opiskelua näytti olevan vain kaksi tuntia koko viikon aikana?! Kavereitakin tavattiin vain muutama tunti koko viikon aikana. Missä oli liikunta tai perheen kanssa vietetty aika?

    Ystäväni voivotteli tytärtään, jonka aikaa kulee tiiviisti tietokoneen äärellä ja televisiota katsellen. Hänen ystävänsä oli lohduttanut sanomalla, että mitäpä siitä, kaikilla tuon ikäisillä nuorilla on huono kunto. Voiko asialle tehdä jotain ja mikä neuvoksi? Nyt vaarassa ovat aivot, mutta jatkossa ruudun äärellä viihtyvä sukupolvi kärsii varmaankin liikunnan puuttesta ja ylipainosta. Usein lääkkeeksi ehdotetaan koululiikuntaa. Se ei pure kaikkiin ja kaikkeen. Mikä on perheiden vastuu? Nykyään lapsia ja nuoria kyyditetään helposti ovelta ovelle. Hyötyliikunta kunniaan! Vanhemmilla, siis myös itrelläni on syytä katsoa peiliin. Kuinka usein usutankaan lapset videon tai pelin ääreen saadakseni itselleni aikaa, oman rauhallisen hetken, tehdäkseni jotain tärkeää. Esimerkiksi aikaa roikkua naamakirjassa tai viimeistellä työsähköposteja kotoa käsin!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: