Skip to content

Väkivalta mediakasvatusprojektissa

11.4.2011
by

Olin tänään pitämässä elokuvapajaa neljän pojan koplalle. Elokuvaa oli suunniteltu poikien puheissa jo useamman kuukauden ajan ja tästä syystä paikallinen talo-ohjaaja pyysi minua poikien kaveriks kun oma osaaminen hänellä ei riittänyt.

Alkukartoituksessa (ja jo ennakkotiedoissakin) selvisi, että elokuvalta odotetaan räiskintää, verta ja kuolemaa. Tässä elokuvassa kaikkea sitä saatiin. Elokuva oli erittäin osuvasti tekijöidensä näköinen. Samat pojat esittivät sekä poliiseja että terroristeja ja vaihdos saattoi tapahtua ihan kohtauksen sisälläkin. Kaikkein huipuinta oli netistä tilattu valeveri. Kohtaus kuin kohtaus sai uutta vivahdetta verestä ja siirtokuva arvista.

Elokuva kuvattiin nuorisotalon piha-alueella, minun näkökulmastani erittäin rauhallisella paikalla kohtuullisen kaukana asutuksesta. Pojilla oli mukana kuulapyssyt, koska edellä kerrotun mukaisesti ampuminen ja räiskintä olivat erittäin suuressa roolissa. Pojat harrastavat kuulapyssyilyä muutenkin, joten heillä oli erittäin selvät pelisäännöt pyssyjen käytöstä. Ketään ei saa edes leikillään tähdätä kohti ja panoksia saa käyttää vain pelissä. Nämä myös kerrattiin ennekuin kuvauksiin ryhdyttiin.

Matkalla tapasimme yhden ihmisen, joka alkoi huutaa meille suoraa huutoa. Tai itseasiassa minulle. ”Kuinka sinä aikuisena sallit alaikäisten poikien kulkea täällä pyssyjen kanssa. ” ”Minä kyllä kasvattaisin aivan toisella tavalla.” Etkö ole ollenkaan ajatellut.” ”Minä kyllä kasvattaisin aivan toisin.” Yritin väliin kertoa, että teemme elokuvaa ja että edustan paikallista nuorisotoimea ja että kyllä poikien kanssa on keskusteltu teemasta ja sen valinnasta. Tämä meni kaikki kuuroille korville.

Tämä asia jäi mieltäni mietityttämään. Omalta kannaltani videon tekemisessä tärkeää oli poikien tunne aidosta osallistumisesta. He saivat päättää millainen elokuva on, mitä siinä tapahtuu ja miten se toteutetaan. (Elokuva kaikessa raakuudessaan päättyy siihen, että terroristit, jotka tuhoavat maailma, saavat palkkansa.) Pojat kirjoittivat, näyttelivät, kuvasivat ja editoivat elokuvan kokonaan itse. Koen, että minun illalle asettamiin tavoitteisiin päästiin monikertaisesti. Pojat oppivat paljon, ideoivat kohtauksia hienolla tavalla ja kokivat että elokuva on heidän tekemänsä.

Sainko siis tehdä nuorten kanssa elokuvan, jonka tärkeimpänä teemana on ampuminen? Kun taustalla on nuorten osallistuminen ja tunne siitä että omalla mielipiteellä on merkitystä?

4 kommenttia leave one →
  1. 19.4.2011 10.13

    Mielestäni toiminnassasi ei ollut mitään väärää! Nuorilla pitää olla oikeus käsitellä vaikeitakin aiheita vapaasti ja omaa ilmaisua käyttäen. Kasvattajan/ohjaajan vastuulla on toki aiheista keskustelu. Joissain aiheissa toki vetäisin itse rajan vastaan esim. räikeästi rasistiset tai jotain muuta ihmisryhmää halventavat tuotokset, mutta näistäkin aiheista voi joukolla keskustella miksi nämä teemat nousevat mediaan ja missä kulkee hyvän maun raja.
    Median väkivaltaistumista, seksistisyyttä ja stereotypioita ei voi kuitenkaan vaan lakaista maton alle niin ettei niitä voida käsitellä mitenkään. Olisi hauska tietää millaisia elokuvia kyseisen kasvattajan lapset katsovat…

  2. 25.4.2011 13.56

    Tämä on niin ikiaikainen keskusteluteema – on kiehtovaa, että se vielä herättävää noin voimakkaita tunteita vastuuntuntoisissa kansalaisissa. Väkivaltaan kasvattamisesta on syytetty vuosien saatossa lukuisia tahoja ennen sinua, joten et todellakaan ole yksin tulevia massamurhaajia kouluttamassa.
    Muistan elävästi loisteliaan dokkarin, joka käsitteli raskaan musiikin historiaa. Tipper Goren johdolla haastettiin artisteja kuultavaksi heidän musiikkinsa tuhoisista vaikutuksista nuorison mielenterveydelle. Etsittiin kätkettyjä viestejä, jotka houkuttelisivat nuoria itsetuhoisuuteen jne. Aiemminhan Ozzyn lp-levyjä kuunneltiin väärinpäin, etsien piilomerkityksiä, joiden uskottiin johtavan mm. juuri väkivaltaisuuteen.
    Elokuva- ja peliteollisuutta on syytetty samoista seikoista iät ja ajat – ne houkuttelevat auvismaiseen käyttäytymiseen? Vai voisivatko kaikki edellä mainitut populaarikulttuurin ilmentymät auttaa kanavoimaan aggressioita toisaalle? Vieraannuttaako väkivaltaviihde todellisuudesta niin, että kurkipotkulla riidan ratkaiseminen tuntuu asianmukaiselta Vai ovatko tämmöttiset käyttäytymismallit omaksuvat jo ne omaksuneet ennen Ramboon tutustumista? Heiluuko nyrkki enemmän Tangomarkkinoilla kuin Tuska-festareilla?

    Aihepiiri, joka kumpuaa lasten ja nuorten omasta kokemusmaailmasta, ja käsittelee heitä puhuttelevaa teemaa on tärkeä. Sen käsitteleminen motivoi heitä ja sen kautta voi nostaa esiin opetuksellisiakin sisältöjä mielekkäästi. Väkivallasta keskusteleminen, siihen liittyvien prosessien läpikäyminen yhdessä toiminnallisesti on ensiarvoisen tärkeää. Toki nyt harjoiteltiin elokuvan tekemistä ja siihen liittyvia asioita. Kun käsiteltävä teema tulee nuorilta itseltään on se silloin heidän kokemusmaailmastaan ja jo siksi tärkeä. Se pitäisikö väkivallan olla osa heidän kokemusmaailmaansa, se onkin toinen juttu. Kun se huolestunut kanssaihminen ei ollut valmis keskustelemaan siitä mitä olitte tekemässä – ni ei voi mitään.
    Tärkeää on, että kuitenkin yritit perustella mitä teitte ja miksi… itse en ehkä olisi kovin rakentavasti kyennyt keskustelua tuollaisen ensireaktion jälkeen aloittamaan.

  3. 6.5.2011 17.16

    Ohikulkijan kommentit olivat toisaalta hyvin ymmärrettäviä. Varsinkin siltä kannalta, että ne edustavat hyvin perinteistä ja vallalla olevaa käsitystä siitä, mitkä asiat kuuluvat millään tavalla kasvatuksen piiriin ja kenen ehdoilla kasvatus tapahtuu. Minä olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että nuorten osallistuminen ja heidän mediamaailmansa olemassaolon hyväksyminen ovat tarpeen. Tuskin heidän kiinnostuksensa väkivalta- ja räiskintäelokuvia kohtaan vähenee sillä, että nuorisotalon väki kertoo heille, että heidän kiinnostuksenkohteensa on sopimaton. Kieltäminen on vain selän kääntämistä varsinaiselle ongelmalle ja kasvatusmahdollisuudelle. Väkivaltaelokuvaa tuskin pystyy tekemään ilman, että jossain määrin myös pohditaan väkivaltaa, sen ilmenemismuotoja ja syitä. Eikö ole hyvä, että nuoret voivat käsitellä näitä asioita nimenomaan aikuisen läsnäollessa?

  4. 10.9.2011 11.37

    Nuorista itsestään kumpuavan elokuvan tekeminen, niin että aihetta käsitellään yhdessä menee lähelle toiminnallista terapiaa. Millaisesta tarpeesta poikien halu tehdä juuri tästä aiheesta kumpuaa? Mitä tapahtuu, jos siihen ei anneta mahdollisuutta ja aiheesta ei keskustella heidän kanssaan. Kenen kanssa he puhuvat?

    Mielestäni kasvattajien velvollisuus on toimia juuri niin kuin toimit, mahdollistaa myös vaikeista ja traumaattisista aiheista keskustelun. Turvallisen toiminnan kautta voi ilmaista tunteita, joista puhuminen on yhteiskunnassamme monessa mielessä kiellettyä. Odotamme liian usein ehjää, ilman, että olemme valmiita rakentamaan huolella.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: