Skip to content

Kohti mediakasvatuksellisempaa varhaispedagogiikkaa? Eli millä täkyllä koukutetaan?

8.5.2011
by

Kehittämishankkeeni on mediakasvatuspaketti varhaiskasvatukseen nimeltään Kolme pukkia. Se koostuu n. kolmen viikon aikana lasten (n. 4-7v) kanssa toteutettavasta kokonaisuudesta, joka perustuu tuttuun kansansatuun. Ajatuksena on, että materiaali on mahdollisimman monille tuttu, jolloin siihen olisi mahdollisimman helppo tarttua. Tuttua tarinaa käsitellään kerrottuna, kirjan kautta ja mm. digikameran avulla työstäen. Tekniikkaa ei siis tarvita kuin digikameran ja tv:n tai tietokoneen verran. Eikä siis tietoteknistä osaamistakaan sen enempää – vai onko sekin liikaa? Mediakasvatukselliseen tematiikkaa kohtaan on varhaiskasvatuksen ammattilaisilla liian usein varsin hämmentäviä ennakkoluuloja. Tämän paketin kantava ajatus onkin yksinkertaisuus ja helppo siirrettävyys mihin tahansa varhaiskasvatuksen toimintaympäristöön. Käytettävä tarina on läpikotaisin tuttu ja välineet löytynevät joka päiväkodista – tai ainakin ne ovat vähällä vaivalla hankittavissa.

Minulla on hankkeeni kannalta ensimmäinen aita ylitettävänä 6.6. jolloin esittelen sitä alueeni esiopettajille. Ensimmäisellä aidalla kompuroiminen ei ole suotavaa. Haasteenani on muodostaa hanke-esittelystäni sellainen mainospala, joka innostaisi ja motivoisi osallistumaan syyskaudella koulutukseen. Minut on velvoitettu ainakin yksi koulutusiltapäivä järjestämään. Kun miellän asian tärkeäksi, olisi mukava saada osallistujiakin. Miten tämä onnistuisi?

Yksi, hieman väkivaltainen, tapa koukuttaa ihmisiä olisi syyllistäminen. 1.8. voimaan astuvassa Helsingin kaupungin esiopetussuunnitelmassa viitataan hieman epämääräisesti mediakasvatukselliseen velvoitteeseen esiopetuksessa. Tuota parin, kolmen lauseen lyhyttä osiota korostamalla voisi esiopettajien tunnollista luonnetta kolkutella ja samalla jakaa ilmoittautumiskaavakkeita koulutustilaisuuteen. Olisi kuitenkin miellyttävää, että tahtotila osallistumiselle ja mediakasvatukseen pureutumiselle nousisi aidosta mielenkiinnosta ja innostuksesta.

Toinen hieman arveluttava menetelmä lähestyä esiopetuksesta vastaavia lastentarhanopettajia olisi esimiesten kautta. Aluepäällikkömme on kutsunut minut syksyn ensimmäiseen alueen esimiesten kokoukseen, jossa tulevia koulutuksia esitellään. Esimiehet sitouttamalla he velvoittavat opettajiaan osallistumaan – mutta ehkä pakon kautta hankittu koulutus jäänee käyttämättä?  Toisaalta tuolloin osallistumisprosentti koulutukseen olisi lähellä sataa, jolloin innostavalla koulutuskokonaisuudella voisi vastentahtoisen yleisön voittaa ehkä helpommin puolelleen. Kun on pakotettu osallistumaan, ei usein mitään koulutukselta odotakaan. Niin tai näin koulutuskokonaisuuden, menetelmien tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia käytettäväksi arjessa. Myös konkreettisten esimerkkien kautta omasta työstä, ilo ja innostus välittyisi tai ainakin herättäisi keskustelua. Tästä syystä paketin soveltuvuus pitäisi hioa toimintavuoden alussa syksyllä oman esiopetusryhmän kanssa kuntoon, dokumentoida prosessi perusteellisesti, jotta se avautuisi muillekin.

Välineiden hallinnan ongelmatiikasta

Välineistä oletan, että digikamera on tuttu dokumentointiväline. Uskoisin, että miltei kaikista helsinkiläisistä päiväkodeista sellainen löytyy. Tämä oletus on tosin täysin mutua. Luulisi ihmisten ainakin kotona kuvaavan, jolloin väline lienee tuttu ja mahdollisesti ainakin lainattavissa. Ainakin kameran käyttö on helposti opittavissa. Pöytäteatterimenetelmä, jota Kolmen pukin käsittelyssä tarvitaan, on ainakin lastentarhanopettajien käytössä ja hyvin tuntema. Pakettiin pitää rakentaa mahdollisimman monta konkreettista tapaa käsitellä teatterimenetelmin satua, jotta jokainen löytäisi luontevasti omansa. Tämän jollain menetelmällä dramatisoidun tarinan kuvaaminen erilaisin lähtökohdin – esim. pukkien-  ja peikon näkö- kulmasta on koko paketin keskeisimpiä seikkoja. Tuottaa lasten kanssa elävää kuvaa, keskustella siitä ja havaita, että samasta tarinasta on nostettavissa esiin monenlaisia erilaisia näkö- ja kuvakulmia. Mitä nostetaan esiin, mitä jätetään piiloon?

Ehkä 6.6. keskitynkin velvoitteiden sijasta omiin kokemuksiini ja mediakasvatuksen moniin mahdollisuuksiin erilaisten sisältöalueiden käsittelyssä. Vispailen visioita siitä, mitä tuleva hankkeeni voisi omalle työlleni tarjota. Mainostaa koulutusta keskustelufoorumina, jossa yhdessä keskustellen ja jakaen voisimme sukeltaa, tai ainakin pulahtaa, mediakasvatuksen moninaisiin sisältöihin. Ehkä omista esimerkeistä huokuva oma into, ilo ja mielenkiinto motivoi ihmisiä ainakin tutustumaan tematiikkaan ja ehkä osallistumaan tulevalle kurssille. Joka tapauksessa kesäkuun tilaisuuteen pitää rakentaa hyvä mainos, jonka kautta mediakasvatuskoulutukseni riemusanoma kiirii puskaradion kautta kaikkiin koillis-helsinkiläisiin päiväkoteihin!

4 kommenttia leave one →
  1. 23.6.2011 11.58

    Onnea vaan! Painin samaisen ongelman kanssa täällä etelä-karjalassa ja välillä tuntuu että todella ainoat keinoni ovat uhkaus, kiristys ja lahjonta…Olen yrittänyt ”myydä” mediapajoja päiväkodeille, jonka yhteydessä lapset saisivat jotain ainutkertaista ja kivaa, aikuiset uusia ideoita ja minut helpottamaan pienryhmätyöskentelyä. Mutta, mutta…Monet eivät ymmärrä tätä mediakasvatustermiä lainkaan ja ajattelevat heti kauhistuneena heidän joutuvan itse tekemään tietokoneella jotain ylitsepääsemätöntä!
    Mediapajani ovat tosiaan ilmaisia ja minä, kokenut lastentarhanopettaja, tulisin kaupanpäälle ohjaamaan ja ideoimaan valokuvauksessa/äänityksissä/lehden teossa…Mutta ei, asia tuntuu olevan liian vaikea siltikin monelle. Muutama nuori opettaja on uskaltautunut soittamaan ja sopimaan pajapäivät, ja ollut iloisen yllättynyt lasten tekemistä mahtavista tuotoksista, joita on sitten esitetty kevätjuhlia myöten. Luulen että tuo oma into on erittäin myyvä keino, ainakin silloin kun olet jo saanut jonkun lähietäisyydelle, mutta nyt olen harkinnut paperisten mainosten tekemistä. Niin, sähköpostitse lähetetyt innostavat mainokset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta vaan ovat varmaan hautautuneet bittiavaruuteen, vaikka nimenomaan olen pyytänyt johtajia tulostamaan myös yhden niistä kahvihuoneeseen hipelöitäväksi. Päiväkotien ihmiset tarvitsevat mielestäni vielä paperisia tiedotteita, niitä siis syksyllä ryhdyn jakamaan vaikka pyörällä kuskaten. Sitten ei ainakaan kukaan voi sanoa ettei ole saanut sähköpostinsa liitetiedostoa auki…
    Kuulen siis mielelläni kuinka onnistut omalla tahollasi ja jos löydät jonkin toimivan reseptin mediakasvatuskakun syöttämiseen!
    Kesäterveisin: Kettuli

  2. 28.6.2011 23.01

    Tjuuu… nostin esiin Hgin uuden opetussuunnitelman mediakasvatuksellisia ulottuvuuksia – se mainitaan parilla lauseella 1.8. voimaan tulevassa uudessa OPS:issa. Turvauduin siis hienovaraiseen uhkailuun… Jos ei nappaa ni ei nappaa. Yritän hankkeen syksyisestä markkinoinnista tehdä mahdollisimman helposti lähestyttävän – semmottisen, että kiinnostus herää ilman ahdistusta. Esimiehet tapaan alkusyksystä, jolloin yritän heidän kauttaan ilosanomaa myösen levittää. Varsinainen hankkeenihan alkaa vasta syys-lokakuun vaihteessa ja koulutus on vain toivottu kylkiäinen, jonka takia työnantajani maksoi tämän riemukkaaksi osoittautuneen koulutuksen. Hyvää kesää ja palataan asiaan levänneinä syssymmällä!

  3. 10.9.2011 11.14

    Kuvaamanne porkanen ja raipan ongelma ei rajoitu kasvatustyössä vain mediakasvatuksen pariin. Sekä kouluissa, että päiväkodeissa oman työn ja osaamisen kehittämiseen tuntuu jäävän vähän henkistä ja fyysistä tilaa.

    Päivät täyttyvät kiireisen rytmin pyörteissä. Suunnitelmatasolla vaatimuksien virta täyttää tietoisuuden. Rytmi ja työpaikkojen ilmapiiri saavat aikaan sen, että pienikin uusi haaste tuntuu yksilöstä kuormittavalta.

    Miten työyhteisöihin saisi vahvemmin juurrutettua etsivän opettajuuden ja elinikäisen oppimisen positiivisen ilmapiiriin? Toivottavasti tämä positiivisuuden aalto on pääsyt valloilleen koulutuksessasi. Innostuminen on monella tavalla voimauttavaa!

  4. 11.9.2011 10.55

    Innostaminen onkin kouluttajalle suuri haaste. Vaikka koulutus olisi aihealueeltaan kuinka kiinnostava, voi väsähtänyt esitys viedä siltä terän. Innostus aiheeseen tarttuu parhaimmillaan. Sen kautta saa arkeen työvälineiden lisäksi virtaakin.
    Toivon, että kun esittelen samassa työssä painiskeleville mediakasvatuksellista välineistöä, se valaa uskoa, että tämä on mahdollista ja tärkeää. Vapaaehtoisuus olisikin lähtökohtana ainoa vaihtoehto – toisin kuin esimieheni kaavailee. Jos koulutukseen on tultava, ollaan jo väärällä polulla. Kun kööri koostuu kiinnostuneista, voi ilosanomani tavoittaa nekin, jotka eivät paikalle halunneet tulla. Ehkä sitten hyvästä koulutuksesta kuultuaan kiinnostus herää lopuissakin…

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: