Skip to content

Sosiaalisesta mediasta

23.10.2011

Yle uutisoi jo kesällä ihmisten väsymisestä sosiaalisen median käyttöä kohtaan. Samassa uutisessa myös kerrottiin uusien pienempien yhteisöjen kiinnostavan enemmän kun aiemmin suosiossa olleet isot kanavat. Keskustelin töissä nuorten kanssa mitä he pitävät sosiaalisen median palveluna ja mitä näistä he käyttävät aktiivisesti. Selkeästi suosituimpia olivat Facebook ja Youtube. Nuoret pitivät sosiaalisena mediana oikeistaan ainoastaan kanavia joissa he itse osallistuvat ja luovat sisältöä. Sosiaalisen median luomien sivustojen lukemista tai katselemista ei pidetty sosiaalisen median käyttämisenä. Kysyin erikseen kiunka paljon yläasteikäiset käyttävät somea koulussa. Suurimman osan mielestä somen käyttö on kouluaikana kielletty. Jatkoin kyselyäni: ”mites Wikipedia, sehän on käyttäjien luoma palvelu jota jokainen voi täydentää? Eikö sitä saa käyttää koulussa?” Nuoret kertoivat käyttävänsä edellämainittua ja muitakin vastaavia mutta näitä ei tunnistettu sosiaaliseksi mediaksi. Jäin pohtimaan: ”mikä siis oikeastaan on sosiaalista mediaa?” Ylen julkaisemaa uutista aiheesta on kommentoinut useita kymmeniä ihmisiä. Keskustelu pyörii lähinnä Facebookin ympärillä. Suuri osa kommenteista on arvostelevia tyyliin: ”säälittävää ajan tuhlausta!” ja ”(Epä)Sosiaalinen media opetti minulle, että on kivempaa jutella ihmisille kasvotusten kuin lukea tietokoneyhteenvedon”. Toki löytyi vastakommenttejakin joiden mielestä sosiaalinen media on paljon muutakin kuin yksi somen yhteisö. Kommenteissa keskusteltiin myös mitä kaikkea some sitten on. Eräs kommentoija kirjoitti: ”Sosiaalinen media on tämäkin (onko säälittävää keskustella aiheesta?). Sosiaalinen media on muuttunut parissa vuodessa monipuoliseksi ja uusia kanavia tupsahtelee tuon tuosta. Somen yhteensopivuutta opetukseen ja yritysmaailman käyttöön laajennetaan jatkuvasti. Suhtautumiseni someen ja somen omaan käyttööni on kriittisen positiivinen. Kuitenkin mielessä pyörii miten uusi sukupolvi hyödyntää somea ilman, että liikunta ja muut tärkeät asiat joutuvat väistymään someen käytetyn ajan tieltä. Työn kautta kohtaamani nuoret käyttävät somea tällä hetkellä erittäin yksipuolisesti ja lähinnä viihdekäyttöön. Jään pohtimaan miten laajentaa nuorten sosiaalisen median tietoutta työssäni. Olisiko tämä kouluyhteistyölle sopiva rako vaiko jotain muuta?

Lähteet:

Jyväskylän yliopisto, Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaali: http://kans.jyu.fi/sanasto/sanat-kansio/sosiaalinen-media

Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalinen_media (23.10.2011)

Ylen uutiset 17.8.2011 http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/sosiaalisen_median_veto_hiipuu_suomessakin_2796202.html

No comments yet

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: