Skip to content

Toimittajakin joutuu valitsemaan puolensa

20.12.2012

Olin kuuntelemassa SPR:n viestintäjohtajaa Hannu-Pekka Laihoa, kun hän kertoi opettajille kriiisiviestinnästä. Luennon aikana hän kertoi lukuisia esimerkkejä erilaisista kriiseistä ympäri maailmaa. Kriiseissä on aina useita osapuolia. Yhtä totuutta ei ole ja sen löytäminen on lähes mahdotonta. Usein kuitenkin toimittaja ja kriisissä oleva toimitsija joutuu esittämään jonkinlaisen kuvan tai näkemyksen tilanteesta medialle. Tällöin hänen on valittava puolensa. Tuoreimpana esimerkkinä Laiho kertoi Syyrian kriisistä. Meille välitetään kuvaa, jossa demokratian syntyminen on mahdollista, kun itsevaltias syrjäytetään. Ei sinne mitään demokratiaa synny, kun ei sitä siellä koskaa ole ollutkaan, Laiho totesi. Syyriassa on kymmeniä eri ryhmittymiä, jotka tappelevat vallasta ja kaikilla on tilanteesta omat näkemyksensä.

Luento herätti monia hämmentäviä ajatuksia mediasta, uutisoinnista ja myös avustusjärjestöjen roolista. Jos avustusjärjestön edustaja kuljettaa toimittajaa kriisialueella, hänenkin tehtävänä on saada kyseisen järjestön rooli näkyväksi mediassa. Siis ajaa myös omaa etuaan, eikä vain kertoa puolueettomasti kriisistä ja hädässä olevista ihmisistä. Voi olla, että pienen avustusjärjestön rooli onkin mediassa muuttunut koko kriisialueen sairaalahoidon organisoijaksi.

Katastrofin keskellä elävä tavallinen ihminen on jo vuosia elänyt kriisitilanteessa, enenkuin joutuu siirtymään pois kodistaa esimerkiksi avustusjärjestön leiriin. Kun hän pääsee sinne hän saa vettä, ruokaa ja vaatetta. Tässä vaiheessa toimittaja voi tulla kysymään, miltä nyt tuntuu? Vastaaminen voi olla vaikeaa tai ainakaan vastaus ei ole kovin realistinen.

Kun seuraamme uutisia mediasta, on vaikeaa tietää mikä on totuus? Luennon jälkeen tuntui, että totuuden löytäminen on lähes mahdotonta. On tutustuttava laajasti alueen tai kulttuurin historiaan ja etisttävät sieltä näkökulmaa totuuteen. Jokaisen on syytä suhtautua mediaan ja sen sisältöön kriittisesti.

Surullista oli kuulla myös se, että suuret hiljaiset katastrofit jäävät usein ilman mediajulkisuutta, jos niillä ei ole poliitttista merkitystä. Ihmiset myös turtuvat katastrofeihin. Kun kurjuutta tai sotaa jatkuu riittävän kauan, kukaan ei jaksa enää välittää.

Laiho totesikin luennon lopuksi, että toivottavasti nykyiset lapset, jotka jo toimivat globaalisti, jaksaisivat aikuisina kiinnostua hädässä olevista ihmisistä ja auttaa heitä.

Rauhallista Joulua toivoen!

Videomuotokuva: Avustustyöntekijä Keijo Mäkelä

Avustustyöntekijä Keijo Mäkelä kertoo työtehtävistään Suomen Punaisen Ristin avustusoperaatiossa Sierra Leonessa.

Toimittaja Sanna Negus, kuvaus ja editointi Jarkko Mikkonen. Suomen Punainen Risti 2012.

One Comment leave one →
  1. tarinatassu permalink
    13.4.2013 23.58

    Todella tärkeä asia. Mietin tuota kun hain taannoin toimittaja-apurahaa ulkomaille suuntautuvaan matkaan. Kuinka perusteellisesti ehtisi tutustua itselle täysin uuden maan tilanteeseen, ja mihin paikan päällä toimiviin järjestöihin ja muihin tahoihin kannattaisi tietonsa perustaa. Monet asiat todella avautuvat vasta kun asuu ja tutustuu pidemmän aikaa paikan päällä niihin. Ja totuuksia taitaa olla niin monta kuin on niiden kertojiakin, niistä sitten on vain rakennettava kuvaa maailmasta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: