Skip to content

Mediakasvatusta neuvolaan

27.12.2012

Vanhemmat julkaisevat netissä paljon kuvamateriaalia lapsistaan. Useinkaan lapsella ei ole mahdollisuutta itse päättää millaisia kuvia hänestä julkaistaan. Mitä verkosta löytyy, kun lapsi esimerkiksi googlaa itseään? Vanhempien mielestä ihanat pottakuvat voivat isosta  koululaisesta olla todella noloja.

Opetus- ja kulttuuriministeriössäkin on herätty siihen, että vanhemmat kaipaavat valistusta lasten oikeuksista internetissä. Lapsellakin on oikeus yksityisyyteen netissä. Tämä koskee myös vanhempien lapsistaan internetiin lisäämiä tietoja ja kuvia, joka nykyään on laaja ilmiö.

-Jokaisella ihmisellä on oikeus julkisuuskuvaansa, eikä kukaan saisi laittaa toisista tietoja nettiiin. Tämä koskee siis myös vanhempia ja heidän lisäämiään tietoja ja kuvia lapsistaan. Kyseessä on suuri ilmiö, sanoo projektipäällikkö Suvi Tuominen opetus- ja kasvatusministeriön alaisesta mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksesta. (http://yle.fi/uutiset/vauvabloggari_lapsellakin_on_yksityisyytensa/6411307)

Mediakasvatusta kaivataan siis jo neuvoloihin. Verkkoon ladattua aineistoa on vaikea saada pois. Usein esimerkiksi Facebookin jo poistetut profiilikuvat voivat tulla kuvahaulla näkyviin. Ja lapsella on oikeus itse rakentaa omaa verkkoidentiteettiään. Vanhempien olisi syytä käyttä malttia ja harkintaa ladatessaan kuvia ja muita tietoa jälkikasvustaan. Rajatut profiilit ja erilaiset vesileimat kuvissa varmasti on syytä ottaa käyttöön, mutta ennen kaikkea miettiä miten  lapsuus voisi netissä näkyä ja kenelle?

One Comment leave one →
  1. Josopii permalink
    3.3.2013 19.06

    Tämä on tosi tärkeä teema, josta tulee puhua. Olen itsekin pohtinut tätä paljon viime aikoina. Kiteytyksiä pohdinnoistani voi lukea Pelastakaa Lasten blogista otsikolla Lapsi mediassa – itsensä vai aikuisen tuottamana (http://www.pelastakaalapset.fi/blogi/?x145122=w1071726) sekä Pelastakaa Lapset -lehdestä 1/2013 otsikolla Lapsi päättää medianäkyvyydestään.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: