Skip to content

Opena aikuisten edessä

19.10.2014
by

Kehittämishankejunani on puuskuttanut mennä eteenpäin omaa tahtiaan, välillä pysähdellen kesätauolle, välillä mennen hyppäyksittäin eteenpäin. Kehittämishankkeenani teen mediakasvatuskansion tehtävineen päiväkotiin, jossa itse työskentelen sekä kahteen muuhun päiväkotiin. Tämän lisäksi koulutan kollegoitani käyttämään kansiossa olevia tehtäviä sekä kerron yleisesti mediakasvatuksesta. Toisin sanoen mediakasvatan työkavereitani. Ja nyt on tämän hankkeeni grande finalen päivämäärä lyöty lukkoon. Edessä on mielestäni kehittämishankkeeni tärkein ja vaativin osuus. Tätä päivää olen odottanut ja hieman pelännytkin.

Miksi näin? Onhan esiintyminen tietysti aina jännittävää, kädet hikoavat ja punastelulta ei voi välttyä. Mutta että sitä pitäisi pelätä, ei kai nyt sentään. Pää on kuitenkin toista mieltä. Luulisi, että tuttujen edessä olisi helpompi tehdä mitä vain, mutta jotenkin tuntuu, että nyt mitataan oikein kunnolla, mitä sitä oikein osaa ja mitä on tarttunut matkan varrella päähän.

Tätä asiaa olen pohdiskellut nyt muutaman päivän ajan. Mikä siinä oikein on, että ihmiselle joka ei ole tottunut kouluttamaan aikuisia ihmisiä, on niin vaikea suhtautua asiaan neutraalisti? Olen kuitenkin erittäin innokkaana tehnyt mediakasvatusta lasten kanssa, kuinka se voisi olla yhtään sen vaikeampaa aikuisten kanssa? Sitä paitsi, tätähän minä olen odottanut ja tästä haaveillut. Että jonakin päivänä pääsisin opettamaan aikuisia ihmisiä. Kuinka se nyt tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta?

Olen varmasti asettanut liian kovat paineet itselleni koulutuksen onnistumisesta. Haluaisin vain niin kovasti saada mediakasvatuksen osaksi päiväkotiryhmiemme arkea. Tuntuu, että jos nyt epäonnistun, näin ei tule tapahtumaan. Mediakasvatusta pidetään kuitenkin vielä liian usein irrallisena konseptina, uutena hössötyksenä, joka pitää toteuttaa muun toiminnan ohella. Ketään en kuitenkaan voi pakottaa innostumaan mediakasvatuksesta. Minun on vain tehtävä parhaani ja otettava haaste sellaisenaan vastaan.

Uskon kuitenkin, että tekemällä koulutuksesta mahdollisimman mielenkiintoisen ja toiminnallisen, pystyn vakuuttamaan kollegani siitä, että mediakasvatus ei ole mikään ohimenevä hössötys vaan tärkeä osa nykypäivän opetusta ja arkea. Minulla on mahdollisuus saada heidät innostumaan mediakasvatuksesta. Ehkä jopa hurahtamaan siihen, niin kuin itselleni on käynyt.

One Comment leave one →
  1. 22.10.2014 23.45

    Tsemppiä Satu koulutuksiin. Minä olen ihan varma, että ne menevät hyvin!

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: