Skip to content

Mediakasvatus tässä ja nyt, entä huomenna ?

20.10.2014

Vuonna 2014 mediakasvatuksen pitäisi elää kukoistuskauttaan. Valtion mediakasvatuselin Meku, joka on KAVIn (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö, perustettiin vuonna 2012 valvomaan ja koordinoimaan mediakasvatuksen toteutumista Suomessa. Mediakasvatuksen akateemista opetusta on lisätty kun mm. Tampereen yliopiston mediakasvatuksen maisteriohjelma aloitettiin samana vuonna. KAVIn koordinoimat alan suurimmat tapahtumat Mediakasvatusfoorumi järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa ja helmikuinen Mediataitoviikko toista kertaa. Mediakasvatuksen aseman vahvistaminen on kirjattu mm. opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuripolitiikan strategisen kehittämisen tavoitteisiin ja julkaistu vuonna 2013 Hyvän medialukutaidon suuntaviivat vuosille 2013-2016 -selonteossa. Sen alkupuheessa silloinen kulttuuri- ja liikuntaministeri Paavo Arhinmäki kirjoittaa:

              ”Viime vuosina mediakasvatus on Suomessa kehittynyt. Tietoisuus medialukutaidosta on levinnyt. Suomalainen mediakasvatuksen kenttä on muuttunut ja laajentunut.”

Arhinmäki liittää kysymyksen mediakasvatuksen toteutumisesta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumiseen, jonka tärkeä lähtökohta on lasten ja nuorten aktiivisessa toimijuudessa. Hänen mukaansa hyvä medialukutaito on yksi keskeinen tie osallisuuteen.

Siksi tuntuu käsittämättömältä, että suunnitteluvaiheessa oleva perusopetusta määrittävä opetussuunnitelma OPS 2016 ei puhu mediakasvatuksesta enää ollenkaan. Ainoastaan luvussa Tavoitteena laaja-alainen oppiminen mainitaan monilukutaito yhdessä kuuden muun osaamisalueen kanssa, joita ovat mm. työelämätaidot, kulttuurinen osaaminen ja omat arkitaidot. Edelleen monilukutaitoon luetellaan kuuluvaksi:

                 […] monia erilaisia lukutaitoja kuten peruslukutaito, kirjoitustaito, numeraalinen lukutaito, kuvanlukutaito, medialukutaito ja digitaalinen lukutaito.”

Edellisessä opetussuunnitelmassa vuodelta 2004 viestintä- ja mediataito esiintyi vielä omassa luvussaan, joka esitteli päämäärät, sisällöt ja tavoitteet mm. seuraavasti:

               ”Viestintä- ja mediataito -aihekokonaisuuden päämääränä on kehittää ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoja, edistää median aseman ja merkityksen ymmärtämistä sekä kehittää median käyttötaitoja. “

sekä tavoitteena mm.:

[…]suhtautumaan kriittisesti median välittämiin sisältöihin[…]

Tätä muutosta voitaisi pitää mediakasvatuksen ja sen vaatimusten vähättelynä, jonka tavoitteena on koko termin, käsitteen ja toteutumisvaatimusten häivyttäminen.

Mistä tämä johtuu? Onko mediakasvatus koettu kouluissa niin vaikeaksi käsitteeksi, ettei sen toteuttamisesta enää edes haaveilla?

Toisaalta OPS 2016 nostaa omaksi kokonaisuudekseen Tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen:

[…] osaaminen on tärkeä kansalaistaito sekä itsessään että osana monilukutaitoa. Se on oppimisen kohde ja väline. Perusopetuksessa huolehditaan siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuudet tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittämiseen. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään suunnitelmallisesti perusopetuksen kaikilla vuosiluokilla, eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä muussa koulutyössä.”

Tuntuu, että tässä kohdassa opetussuunnitelma ottaa harppauksen taaksepäin. Mistä tämä voisi kertoa? Että kouluissa teknologinen osaaminen on koettu vaikeaksi tai haasteeksi? Mutta kenen teknologisesta osaamista on oikeasti kyse? Oppilaiden vai opettajien? Oman kokemukseni mukaan jo esikouluikäiset tai jopa nuoremmat osaavat teknologiaa käyttää täysin suvereenisti samalla kuin viisikymppiset tätiopet eivät ole tablettia edes avanneet saati käyttäneet opetuksessaan. OPSin sijaan teknologinen osaaminen pitäisi kirjata siis opettajien pätevyysvaatimuksiin. Se pitäisi liittää opettajakoulutukseen niin, että oppilaiden kanssa voitaisi keskittyä mediakasvatuksen tärkeämpään osa-alueeseen eli sisältöjen hallintaan kuten mediatekstien ja ilmiöiden ymmärtämiseen, tuottamiseen ja kriittiseen analysointiin.

Arhinmäki kuuluttaakin OKM:n selonteossa juuri aikuisten roolia lasten ja nuorten mediakasvatuksessa. Edelleen hän kuuluttaa mediakasvatuksen elämyksellisyyden puolesta sekä sukupolvien välisen vuorovaikutuksen tärkeydestä sen toteutumisessa. Olen ehdottanut eri yhteyksissä opetustapojen ja käytänteiden uudistamista esim. siten, että kouluissa oppilaat voisivat opettaa opettajia käyttämään viestintäteknologiaa, laitteita ja sovelluksia. Sitten opettaja voisi opettaa oppilaille sisältöjä, niiden tuottamista, ymmärtämistä ja hallintaa. Sekä tärkeää kriittistä suhtautumista. Yhteisen mediaprojektin tekeminen olisi elämyksellistä ja sukupolvien välistä vuorovaikutusta parhaimmillaan.

OPS 2016 pyrkii oikeaan suuntaan liittäessään viestintäteknologian käytön ja osaamisen osaksi jokaista oppiainetta joka vuosiluokalla. Aikaisemmin mediakasvatus miellettiin ja liitettiin käytännössä virheellisesti vain äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen ja konkretisoitui usein muutamissa kursseissa kuten mielipidetekstin kirjoittamisessa 8.luokalla. Silti OPS 2016 vie retoriikan väärille urille unohtaen tärkeät termit kuten mediakriittisyys ja sisältöjen hallinta. Myös mediakasvatus -termin tulisi siellä esiintyä, kun sitä kuitenkin opiskellaan, siitä puhutaan ja sen nimissä tehdään työtä ministeriöistä lähtien aina käytännön tekijöiden tasolle asti.

Tiedossa on, että opetus- ja kulttuuriministeriö suurimpana mediakasvatusta rahoittavana tahona ainakin hankerahoitusten käsittelyssä suosii järjestöjä, jotka käyttävät uusia, pinnalla olevia käsitteitä ja termejä avustushakemuksissaan. Jos mediakasvatus ei terminä esiinny enää virallisissa yhteyksissä kuten opetussuunnitelmassa, on vaarana, ettei näitä mediakasvatusta tekeviä tahoja enää avusteta. On muutenkin epätasa-arvoisia asetelmia aiheuttavaa suosia niitä, jotka hakemuksissaan osaavat käyttää tätä hiljaista tietoa ja juuri oikeita termejä avustusta saadakseen.

Mediakasvatuksen tarve ei ole kymmenessä vuodessa kadonnut minnekään, päinvastoin. Tutkimusten mukaan lapset ja nuoret viettävät jatkuvasti enemmän aikaa median eri julkaisukanavien parissa. Sen vuoksi mediakasvatusta, kuten sisältöjen hallintaa ja tuottamista sekä kriittistä medialukutaitoa, eikä vain teknologista osaamista, tarvitaan nyt entistäkin enemmän. Mediakasvatuksen järjestämiseen ja toteuttamiseen tarvitaan kaikkia lapsia ja nuoria tavoittavia tahoja kuten opetustoimea, nuorisotoimea, järjestöjä ja seurakuntaa. Vastuuta sen järjestämisestä ei voida yksin sysätä yhdelle valtion laitokselle.

-Pipsa Sinkko-Westerholm, Curly ry

www.curly.fi

OPS 2016:  http://www.oph.fi/download/160358_opsluonnos_perusopetus_luvut_1_12_19092014.pdf

OKM: Hyvän medialukutaidon suuntaviivat (2013):  http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OKM11.pdf?lang=fi

2 kommenttia leave one →
  1. 22.10.2014 23.51

    Hyvä Pipsa – ihan mahtavia pointteja!

  2. 28.10.2014 23.55

    Noista asioista on tarkemmin luvusta 15 eteenpäin, samoin oph:n taustamatskuissa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: