Skip to content

Hiljainen tieto ja näkymäton osaaminen – menneen maailman taitoja?

4.12.2014

Opintoni toiminnallisen mediakasvatuksen parissa ovat loppusuoralla ja erittäin antoisa vuosi lähestyy valitettavasti loppuaan. Olen näiden kuukausien aikana lukenut lehtiä, kuunnellut radiota, etsinyt tietoa netistä, jakanut artikkeleita sosiaalisen median kautta, tehnyt digitarinan, vinkannut opiskelijakavereita mielenkiintoisista teksteistä, nettisivuista tai palveluista, miettinyt mediakasvatusta monelta eri kantilta ja tehnyt kehittämishankkeen työpaikallani. Tietoa on kulkenut eri suuntiin, monella eri tapaa ja eri näkökulmista katsoen.

Tietoa on loputtomasti, kaikkialla ja koko ajan. Infoähky, some- tai nettiriippuvuus ja liiallisen tiedon tuska ovat meidän yhteiskuntamme vitsauksia. Silti tieto- ja viestintätekniikka on niin olennainen osa nykypäivää ja tulevaisuutta että ilman sitä me emme kuulemma pärjää. Mutta vaikka netti on niin täynnä tietoa ja palveluita jotka helpottavat elämäämme, on tiettyjä asioita joita emme välttämättä koskaan onnistu muokkaamaan ostettavaksi sovelluksesi tai palveluksi. Hyviä esimerkkejä näistä ovat empatia, sosiaaliset taidot ja kaikki se hiljainen tieto joka nytkin parasta aikaa poistuu tuhannelta työpaikalta niiden ihmisten päissä jotka ovat saanet sen ikävän tiedon ettei yhteiskunta enää tarvitse heitä. Joko he ovat liian vanhoja, eivät tarpeeksi tehokkaita tai sitten he eivät ole pysyneet kehityksen vauhdissa ja jääneet muista jälkeen. Samalla kun poliitikot puhuvat mantramaisesti elinikäisestä oppimisesta, eläkeiän nostamisesta, työvoiman vähenemisestä ja työhyvinvoinnin tärkeydestä, suomalaiset yritykset irtisanovat ihmisiä tiuhaan tahtiin. Lamauutisointi toimii mainiona moottorina ja ihmisten mieliala on pohjassa: me olemme pulassa eikä mitään ole tehtävissä.

Tämä kehityssuunta saattaa lyhyelläkin aikavälillä johtaa tilanteisiin, jotka eivät todellakaan ratkea ensiluokkaisilla some- tai nettitaidoilla tai siksi että sattuu olemaan alle 30 v. Työpaikan arjessa on lukemattomia tilanteita jotka vaativat sosiaalisia taitoja, elämänkokemusta, pitkää perspektiiviä ja vaikkapa peräänantamattomuutta. En väitä että nämä ominaisuudet aina puuttuvat nuorilta, mutta voimme kuitenkin olettaa että 40- tai 50-vuotias ihminen osaa suhtautua tiettyihin asioihin vähän eri tavalla kuin 20 vuotta nuorempi ihminen. Ja joskus juuri tämä hiljainen tieto tai näkymäton osaaminen on yksi hyvän ja kestävän työelämän tärkeimmistä tekijöistä. Se voi olla sitä että joku jaksaa kuunnella kun on rankkaa, että puskee projektin loppuun saakka vaikka koko ajan ei ole kivaa, että tietää juuri ne oudot kommervenkit jotka ratkaisevat jonkun ongelman, että pitää huolen siitä että kaikkia on tiedotettu tai muistaa missä järjestyksessä tietyt asiat kannattaa tehdä.

Hiljainen tieto ja näkymäton osaaminen ovat sellaisia asioita joita ei varsinaisesti voida opettaa koulussa. Hiljainen tieto syntyy vain kokeilemalla, tekemällä ja erehtymällä. Se siirtyy ihmiseltä toiselle, töitä tehdessä ja muiden ihmisten kanssa keskustellessa. Se tulee näkyviin mitä oudoimmissa tilanteissa ja usein sopimattomaan aikaan – joskus jopa kriisitilanteessa. Suuri kysymys kuuluu: onko meidän tietoyhteiskunnalla varaa heittää näin paljon arvokasta tietoa roskakoppaan vaikka se ei olekaan näkyvästi tuottoisaa tai luokiteltavissa ja mitattavissa? Luulenpa että havahdumme tulevaisuudessa siihen että vaikka monet ammatit katoavat, tiettyjä asioita on edelleen hyvä osata. Ja ne ovat juuri niitä asioita joita ei voi oppia mekaanisesti ja ulkoa opettelemalla, vaan ne tulevat ajan myötä ja muodostuvat kansalaistaidoiksi joita ilman me emme olisi ihmisiä.

Olisi siis hienoa jos esimiehet ja johtajat ymmärtäisivät pitää ne vähän liian vanhat ihmiset töissä vaikka osa-ajalla. Heidän työpanoksensa ei välttämättä enää olisi samalla tasolla kuin mitä se joskus aikoinaan oli, mutta heistä olisi aivan varmasti ohjaajiksi niille nuorille jotka tulevat ensimmäistä kertaa työelämään. Vaikka ikäero ja monet muut asiat erottavat nämä sukupolvet toisistaan yhteistäkin on. Tätä ajattelutapaa pitäisi myös ehdottomasti soveltaa ammattikoulutuksessa esimerkiksi erityyppisten mentori- ja oppisopimusohjelmien muodossa. Jos Mestari-Kisälli-tyyppinen oppisopimusmalli on pelastanut Saksan nuoret suurtyöttömyydeltä niin miksei myös meidän nuoria JA niitä aika paljon vanhempia joita vielä tarvitaan työelämässä?

No comments yet

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: